Mikko-Olavi Seppälä

Filosofian tohtori Mikko-Olavi Seppälä (s. 1975) on tietokirjailija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli Suomen teatterihistoriaa, jota hän myös opettaa yliopistolla. Sittemmin Seppälä on kirjoittanut useita kulttuurihistoriallisia teoksia.

Vuonna 2013 Seppälä julkaisi kiitetyn elämäkerran omasta isoäidistään runoilija Aale Tynnistä. Teoksen Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu hän kirjoitti yhdessä äitinsä Riitta Seppälän kanssa.

Kotikaupunki Helsinki on aina innostanut syntyperäistä stadilaista, ja Seppälä onkin uuttera paikallishistorioitsija. Hän on kirjoittanut ja ollut mukana kokoamassa useita Helsinki-aiheisia teoksia. Värikkäitä tarinoita pääkaupungin historiasta sisälsi myös vuonna 2009 ilmestynyt elämäkerta kuplettilaulaja J. Alfred Tannerista. Seppälä on itse harrastanut saksalaista lied-laulua, mutta Tannerin myötä iski kipinä perinteiseen suomalaiseen huumorilauluun.

Taiteellinen lied ja ilkikuriset kupletit saattavat tuntua toistensa vastakohdilta, mutta näin ei välttämättä ole. ”Jos laulaa huonosti, liedistä tuleekin kupletti ja toisinpäin”, toteaa kirjailija, joka esiintyy myös kuplettiperinnettä päivittävän Sakilaiset-orkesterin solistina.

Seppälä on toiminut aktiivisesti sekä Helsinki-Seurassa että pääkaupungin kieltä ja perinteitä vaalivassa Stadin Slangi -yhdistyksessä.

 

Mikko-Olavi Seppälän teoksia:

Juureva kosmopoliitti: Kulosaaren yhteiskoulun historia 19402015, SKS, 2015

Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu (yhdessä Riitta Seppälän kanssa), WSOY, 2013

Vuosisadan kampanja – Suomalaisen Työn Liitto 1912–2012, STL, 2012

Suomen teatteri ja draama, (yhdessä Katri Tanskasen kanssa), Like, 2010

Suomalaisen työväenteatterin varhaisvaiheet, SKS, 2010

Hauska poika: kuplettilaulaja J. Alfred Tanner, WSOY, 2009

Kaivopuisto (toimitus Mikko-Olavi Seppälä, Sauli Seppälä, Taneli Eskola, Martti Helminen ja Maunu Häyrynen), Helsinki-Seura, 2008

Lue lisää