Sanna Isto

Sanna Isto on Berliinissä asuva lasten- ja nuortenkirjailija. Hän on valmistunut fil. maisteriksi Helsingin yliopistosta. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän on hankkinut työkokemusta paitsi äitinä Berliinissä, myös hotellityöntekijänä Lontoossa ja pankkivirkailijana Tukholmassa. Hän on suomentanut kirjoja ja elokuvia, toiminut festivaalityöntekijänä ja taidegalleristina, vientisihteerinä ja tutkimusapulaisena. Hän on hoitanut lapsia Pariisissa ja huristellut potkulaudalla yliopiston kirjaston maanalaisilla käytävillä. Erityisen ylpeä hän on siitä, että Suomen metsissä kasvaa satoja ja satoja hänen istuttamiaan puita.

  • Finlandia Junior -ehdokkuus

    2023 teoksesta Näkymättömät, 2016 teoksesta Maan alaiset
  • Topelius-ehdokkuus

    2023 teoksesta Näkymättömät, 2019 teoksesta Sirpale
  • Nuori Aleksis -ehdokkuus

    2020 teoksesta Sirpale
  • IBBYn kunnialistan Suomen edustaja

    2018 teoksella Maan alaiset
  • Arvid Lydecken -palkinto

    2017 teoksesta Maan alaiset, 2012 teoksesta Tinka ja Taika
  • Helmet-ehdokkuus

    2017 teoksesta Maan alaiset
  • Lasten LukuVarkaus -ehdokkuus

    2013 teoksesta Tinka ja Taika - Noidanruohon salaisuus
Palkinnot ja ehdokkuudet