Tiina Raudaskoski 

Tiina Raudaskoskesta (s. 1977 Nivalassa) piti alun perin tulla kuvataiteilija mutta hän päätyi ”puolivahingossa” teatterikorkeakouluun. Raudaskosken näytelmiä on esitetty Ylioppilasteatterissa ja Q-teatterissa ja hänen omaääninen esikoisromaaninsa Eberhard Millerin muotokuva ilmestyi 2005. Toinen romaani Kuudennen kerroksen nainen (2022) syntyi vuosien mittaisesta huoltajuuskamppailusta, jonka kirjailija kävi Ranskassa. Sen aikana hän valmistui Sorbonnen yliopistosta oikeustieteen maisteriksi mutta on harjoittanut asianajajan ammattia lähinnä epävirallisesti.

Monipuolisesti lahjakas kirjailija on kiinnostunut historiasta, filosofiasta, tieteestä ja oikeastaan ihan kaikesta. Hän harrastaa ratsastusta, taitoluistelua, viulun soittoa ja joogaa. Tiina Raudaskoski on asunut Englannissa ja viettänyt pitkiä aikoja Namibiassa, Sudanissa ja Nigeriassa. Nykyään hän asuu puolisonsa ja lastensa kanssa Pariisin ulkopuolella maaseudulla, missä hänellä on kolme kissaa ja kaksi hevosta. Pihapiirissä elelee myös parvi villisorsia.