Emma Puikkosen Musta peili Runeberg-palkintoehdokkaaksi

9.12.2021

Emma Puikkosen Musta peili -romaani on valittu vuoden 2022 Runeberg-palkintoehdokkaaksi. Runeberg-palkinto on avoin kaikille suomalaisille kaunokirjallisille teoksille.  Palkinnon jakavat sanomalehti Uusimaa, Porvoon kaupunki, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen arvostelijain liitto ja Finlands svenska författareförening. Palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa. Voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2022.

Raadin perustelut:

Emma Puikkosen Musta peili on vaikuttava nykyromaani, jossa neljän erilaisen kokijan kertomukset heijastavat mennyttä, todellista ja mahdollista. Mustat, kiiltävät pinnat heijastavat ajankohtaisia ja ikiaikaisia teemoja: luonto- ja ympäristösuhdetta, ihmisen rohkeutta ja naisen roolia eri tilanteissa.
Romaani on tinkimätön taideteos mutta myös yhteiskunnallista kirjallisuutta ja ilmastofiktion merkittävä edustaja. Iso ja vaikea aihe, nyky-yhteiskuntien elinvoiman lähteeksi kutsuttu öljy, ja sen merkitys tulevat käsitellyiksi mahdollista koettelevasti. Eri ajoista ja näkökulmista letittyvä teos rikkoo ajan ja paikan rajat juuri niin merkityksellisesti kuin kirjallisuus voi.
Teos antaa lukijalle lahjan: se pakottaa ajattelemaan. Ilmastokatastrofin käsittely ottaa taiteellisen muodon, ja peili heijastaa vaikka siihen ei katsoisikaan. Aina on myös lupaus peilintakaisesta. Romaani vaikuttaa niin kuin kirjailijan henkiin herättämä öljy, teoksen kertoja, määrittelee: elämää niin tiiviinä tahnana, että sitä ei antautumatta kestä.

Muut ehdokkaat ovat Niillas Holmberg: Halla Helle (Gummerus), Anneli Kanto: Rottien pyhimys (Gummerus), Kaj Korkea-aho: Röda rummet / Punainen huone (Förlaget / Otava), Susinukke Kosola: Turkoosi vyöhyke (Sammakko), Martina Moliis-Mellberg: Falk (Schildts & Söderströms), Kaija Rantakari: Salit (Poesia), Matias Riikonen: Matara (Teos), Quynh Tran: Skugga och svalka / Varjo ja viileys (Förlaget / Teos) ja Suvi Valli: Hallittua kaatumista ja muita ruumiin kielen asentoja (Poesia).

Ehdokasteokset on valinnut kolmihenkinen kirjallisuudenalan ammattilaisraati, johon kuuluivat tänä vuonna kirjailija Johanna Hulkko, kriitikko Vesa Rantama ja kirjallisuustoimittaja Camilla Lindberg.

Runeberg-palkinnon voittajan valitsee ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen palkintoraati. Sen muodostavat kirjailija Marja-Leena Tiainen, kriitikko Merja Leppälahti ja pohjoismaisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija Hanna Lahdenperä.

Haastattelupyynnöt, lisätietoja:
tuuli.leppanen@wsoy.fi, puh. 040 5646 734

Lisää kirjasta ja kirjailijasta: www.wsoy.fi

Arvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi

www.wsoy.fi