Miki Liukkoselle, Roope Lipastille ja Kati Kovácsille WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnot

2.10.2020

WSOY:n kirjailijat Miki Liukkonen ja Roope Lipasti sekä sarjakuvataitelija Kati Kovács saavat vuoden 2020 Werner Söderström Osakeyhtiön kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnot. Palkinnot ovat arvoltaan 10 000 euroa ja ne jaetaan vuosittain tunnustukseksi merkittävästä tuotannosta tai elämäntyöstä.

”Palkitut ovat tänäkin vuonna poikkeuksellisen valovoimaisia ja kiinnostavia kirjailijoita. Ja mikä tärkeintä; jokaisella on vielä pitkä ura edessään. Lisää kiinnostavia kirjoja on tulossa”, säätiön puheenjohtaja Kai Häggman toteaa.

Perustelut:

Kirjailija Miki Liukkonen

Jo ennen kolmenkymmenen ikävuoden täyttämistä Miki Liukkonen on ehtinyt kirjoittaa kunnioitettavan tuotannon, jossa kansainvälisen kokeellisen kirjallisuuden tuulet yhdistyvät suomen kielen virtuoosimaiseen hallintaan.

Liukkosen kolme runokokoelmaa ja kolme romaania ovat täynnä tuhlailevia kielikuvia ja pakkomielteisiä ihmisiä, jotka yrittävät luovia tiensä hengissä nykyhetken halki. Mammuttiromaani O (2017) saavutti useita palkintoehdokkuuksia, ja sitä kutsuttiin kritiikeissä muun muassa yhdeksi alkaneen vuosituhannen tärkeimmistä kotimaisista romaaneista ja ”2000-luvun suomalaisen kirjallisuuden vakuuttavimmaksi voimannäytöksi”.

Vaikka Liukkonen kirjoittaa kuin vanha mestari, hän esiintyy kuin nuori rocktähti, mikä on tuonut kotimaiselle romaanille aivan uutta yleisöä. Silti Miki Liukkonen on vasta uransa alussa.

Kirjailija Roope Lipasti

Roope Lipastilla on harvinainen kyky tavoittaa lasten ja nuorten maailmat uskottavasti.  Hänen kerrontansa on hauskaa, sujuvaa ja lukemaan houkuttelevaa. Lisäksi Lipastin teksti on kielellisesti ehdottoman korkealaatuista. Koko hänen tuotannolleen on ominaista lämmin ja kaikenikäisiä lukijoita koskettava huumori. Silti Lipasti ei päästä lukijaansa liian helpolla vaan uskaltaa käsitellä myös haastavia ja syvällisiä teemoja.

Lipastin kirjojen teemoja ovat usein ystävyys, rohkeus ja lasten viisaus. Poikalukijat, joiden lukutaidon ja -innon kehityksestä yhteiskunnassa kannetaan huolta, ovat löytäneet Lipastin kirjasarjat, sellaiset kuin Lätkä-Lauri ja Viikinkitrilogia. Roope Lipasti on myös aktiivinen lukemisen edistäjä ja puolestapuhuja. Jo tähän mennessä merkittävän lasten- ja nuortenkirjatuotannon julkaissut Lipasti on hyvässä jatkuvan luomisen iskussa.

Sarjakuvataiteilija Kati Kovács

Kati Kovács tunnetaan kuvia kumartelemattomana graafisena kertojana, joka on käsitellyt 15 sarjakuvateoksessaan monipuolisesti elämän groteskejakin puolia, sukupuolten välisiä valtasuhteita ja ihmisten raadollisuutta. Italiassa jo yli 30 vuotta asuneena Kovácsilla on ainutlaatuinen ulkopuolisen tarkkailijan näkökulma kotimaahansa Suomeen, ja hän onkin kuvannut taitavasti myös kulttuurieroja esimerkiksi viimeisimmässä teoksessaan Quo vadis, Katalin?

Kovács on intohimoinen niin kuvan kuin kielen saralla. Suomenkieleen hän suhtautuu ilkikurisesti, mutta kunnioittavasti, ja pystyy kahden kielen ja kulttuurin välillä eläneenä ammentamaan sen joustavuudesta uusia ulottuvuuksia teoksiinsa. Kovácsin työ on ollut uraauurtavaa suomalaiselle sarjakuvalle ja sen arvostuksen kohoamiselle.

WSOY:n kirjallisuussäätiö on vuosikymmeniä kokoontunut Werner Söderströmin syntymäpäivänä 2.10. kirjailijaillallisille, jossa on jaettu säätiön tunnustuspalkinnot ansioituneille kirjailijoille. Monen muun tapahtuman tavoin myös kirjailijaillalliset on tänä vuonna peruttu.