Suomen kansan rakastama Mielensäpahoittaja siirtyy uusille kirjallisuudenaloille

13.9.2016

Koska ensimmäinen on aina paras, talo, auto ja emäntä, siitä talosta täytyy pitää huoli. Se on eri asia kuin huolissaan oleminen. Kaiken voi korjata, huonon lapsuuden ja mädät alahirret. Täytyy vain käydä toimeen.”

Reseptikirja Mielensäpahoittajan keittiössä ilmestyy lokakuun lopussa. Kirja sisältää Mielensäpahoittajan ainutlaatuisia näkemyksiä ruoasta, noin 100 herkullista perinteisen, hyvän kotiruoan reseptiä ja ruokahalua nostattavia kuvia.

Mielensäpahoittajan hiihtokirja julkaistaan marraskuun alussa. Kirja sisältää uusia kaunokirjallisia tarinoita maailman kauneimmasta ja tärkeimmästä turhuudesta, talviurheilusta, ja Mielensäpahoittajan oman kisaoppaan Lahti 2017 MM-kisoihin. Teos liittyy hahmon uusimpaan aluevaltaukseen, omaan ohjelmalliseen metsäkatsomoon Salpausselän harjulla helmikuussa 2017.

Mielensäpahoittajan isä, kirjailija Tuomas Kyrö, kertoo: ”Mielensäpahoittajassa on kyse miehestä ja asenteesta, jonka ansiosta hahmo liikkuu vapaasti lajityypistä toiseen, fiktiosta faktaan. Mielensäpahoittaja tietää kuinka asiat pitää tehdä ja mieluusti jakaa viisautensa. 

Jos ei itse osaa vaihtaa vaippoja tai autonrenkaita, keittää perunoita tai voidella suksia, nämä kirjat luettuaan osaa. Siksi nämä teokset, ohjeeksi, iloksi ja turvaksi.”

Mielensäpahoittaja on Suomen johtava kirjallinen ilmiö. Mielensäpahoittaja-teoksia on myyty ensijulkaisustaan 2010 lähtien 350 000 kappaletta, Mielensäpahoittaja-elokuvan kävi katsomassa yli puoli miljoonaa suomalaista. Näytelmiä on esitetty täysille saleille kymmenissä teattereissa ympäri Suomen. Koko kansan rakastama hahmo näkyy myös erilaisissa tapahtumissa, lisenssituotteissa ja hyväntekeväisyyskampanjoissa.

Tuomas Kyrö
Mielensäpahoittaja – Miehen työt
WSOY, 2016
144 s.

Lisätiedot: mari.nieminen@bonnierbooks.fiArvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi