Tiedote: Elsa Heporauta -palkinto työryhmälle Pinja Hahtola, Petra Lampinen ja Eero Enqvist, vapaa julkaistavaksi 4.10.2015 klo 10.40

4.10.2015

Työryhmä on koonnut arkistojen uumenista kaivetuista kalevalaisista kansanrunoista Tupa ryskyi, parret paukkui – Suomen kansan rivot runot -esityksen, josta on myös julkaistu kirja (WSOY) ja esitys on kiertänyt ympäri Suomea.

Punat poskille nostattava esitys on vuoden kalevalainen teko, joka tuo pimentoon jääneen kielen esiin, perustelee Kalevalaisten Naisten Liiton hallitus tunnustusta. Esityksen ja kirjan materiaali on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista löytyneistä aiemmin sensuroiduista kansanrunoista. Nämä Elias Lönnrotin ja C. A. Gottlundin keräämät runot olivat jääneet arkistoihin ”epäsiveellisyytensä” vuoksi.

Kirjailija Elsa Heporauta oli avarakatseinen visionääri, joka perusti Kalevalaisten Naisten Liiton ja Kalevala Koru Oy:n. Hänen nimeään kantavan rahaston tarkoituksena on jakaa tunnustuspalkintoja sekä apurahoja etusijassa naiskirjailijoille, -taiteilijoille ja -tutkijoille. Elsa Heporauta -palkinnon ovat aiemmin saaneet: arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander (1990), erikoistutkija Senni Timonen (1995), dokumenttiohjaaja Mirja Metsola (2000), muusikko Sanna Kurki-Suonio (2005) ja Kansallispukukolmoset Soja Murto-Hartikainen, Tuula Pärnänen ja Tarja Alava (2010).

Kalevalaisten Naisten Liitto on valtakunnallinen perinne- ja kulttuurijärjestö, joka tekee tunnetuksi suomalaista kansanperinnettä. 61 jäsenyhdistyksessä on yli 4 000 jäsentä. Liitto omistaa Kalevala Koru Oy:n. Tänä vuonna Kanteletar täyttää 175 vuotta ja Kalevala 180 vuotta.

Lisätietoja:          
toiminnanjohtaja Sirpa Huttunen puh. 050 520 1314, sirpa.huttunen@kalevalaistennaistenliitto.fi