TIEDOTE: Katja Ketun Kätilöä on myyty yli 100 000 kappaletta

7.8.2015

Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.

̶  Kätilö on jättänyt niin vahvan jäljen suomalaisiin ja ulkomaisiin lukijoihin, että uskaltaisin puhua jo klassikosta, joka tulee löytämään lukijoita myös tulevina vuosikymmeninä ja josta tullaan tekemään erilaisia tulkintoja, kuten nyt pian ensi-iltaan tuleva elokuva, sanoo WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson.

Kirjailija ja animaatio-ohjaaja Katja Ketun (s. 1978) Kätilö palkittiin Runeberg-palkinnolla vuonna 2012. Romaanin käännösoikeudet on myyty kaikkiaan 19 maahan, ja se on valittu Norjassa ja Liettuassa vuoden parhaaksi käännösromaaniksi. Kettu on kirjoittanut kolme romaania ja yhden novellikokoelman sekä toimittanut useita muita teoksia.

Kätilö-romaaniin pohjautuvan samannimisen elokuvan (Solar Films Oy) ensi-ilta on 4.9. Antti J. Jokisen ohjaaman elokuvan pääosaa näyttelee Krista Kosonen, ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius, Leea Klemola, Seppo Pääkkönen, Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Johannes Brotherus.

Katja Ketun uusi romaani Yöperhonen ilmestyy 11.8.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

viestintäpäällikkö Vilja Perttola, puh. 040 755 3319, vilja.perttola@bonnierbooks.fi
kuvat: https://www.wsoy.fi/palvelut/medialle/#kuvapankki
arvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi

Lisää Yöperhosesta: http://www.kirja.fi/kirja/katja-kettu/yoperhonen/9789510412794/