Tiedote: Laura Mannisen Kaikki anteeksi -romaanin elokuvaoikeudet Yellow Film & TV:lle

11.6.2018

Suomen suurin elokuva- ja TV-tuotantoyhtiö Yellow Film & TV on ostanut elokuvaoikeudet kevään puheenaiheeksi nousseeseen Laura Mannisen Kaikki anteeksi -teokseen. Kirja kuvaa tarkkanäköisesti parisuhdeväkivaltaa, häpeää ja vaikenemisen kulttuuria.

”Laura Mannisen Kaikki anteeksi on suosionsa ansainnut. Se käsittelee tärkeää aihetta tiivistunnelmaisesti ja omaa paljon elokuvallisuutta. Lähdemme sovittamaan romaania käsikirjoitukseksi suurella mielenkiinnolla”, kertoo Yellow Filmin tuottaja Marko Talli.

”Laura Mannisen esikoisromaani nostaa esiin aiheen, josta vaietaan liian usein. Manninen kuvaa taitavasti painajaiseksi muuttuvaa rakkautta ja kauhun tasapainoa. Ja toivoa, johon on toisaalta vaarallista takertua mutta joka on lopulta onneksi yhtä todellista kuin jokainen lyönti. Lukijat ovat antaneet valtavasti kiitosta kirjailijan rohkeudesta ja romaanin vahvasta kerronnasta”, WSOY:n kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson toteaa.

Laura Mannisen esikoisromaani Kaikki anteeksi (WSOY) ilmestyi helmikuussa 2018 ja se on ollut yksi kevään puhutuimmista kirjoista.

Lisätietoja elokuvaoikeuksista:
tuottaja Marko Talli, marko.talli@yellowfilm.fi
Yellow Film

Laura Mannisen haastattelupyynnöt:
viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen, tuuli.leppanen@wsoy.fi
WSOY

Kirjan arvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi