TIEDOTE: Mielensäpahoittaja ja Mielenterveyden keskusliitto yhteistyössä mielenterveyspotilaiden hyväksi

2.9.2015

Mielensäpahoittaja on tarina suomalaisesta kulttuurista ja sen syvistä riveistä. Sen takia mekin olemme mukana. Mielenterveyshäiriöt eivät ole vain joidenkin toisten ongelma, vaan jokainen meistä täräyttää mielensä jossain vaiheessa elämää”, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.

Tuomas Kyrön lisäksi 15 tunnettua kansalaista ovat lupautuneet hankkeen puolestapuhujiksi. He ovat painaneet päähänsä Mielensäpahoittajan karvalakin ja sielunmaiseman ja antaneet osuutensa kalenteriin kuvin ja ajatuksin. Puolestapuhujia ovat presidentti Tarja Halonen, Duudsonien Jarno ja HP, Pirjo Heikkilä, Kyösti Kakkonen, Iina Kuustonen, Mikko Kuustonen, Minka Kuustonen, Kaisa Mäkäräinen ja Esko Valtaoja.

Kalenterista löytyvät myös Mielensäpahoittajan omat näkemykset vuodenkierrosta ja elämästä, sekä ohjeet tärähtäneiden kohtaamiseen.

”Kyllä ei pidä olla asiantuntija vaan ihmisen tuntija. Mielen tärähtämisestä on kaikilla lupa puhua.”

Osa kalenterin tuotosta ohjataan Mielenterveyden keskusliiton hyväksi.

Lisätietoja:

WSOY, viestintäpäällikkö Vilja Perttola, vilja.perttola@wsoy.fi, puh. 040 755 3319

Mielenterveyden keskusliitto, toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka, olavi.sydanmaanlakka@mtkl.fi, puh. 050 363 9920

Yhteisö Facebookissa: www.facebook.com/mielensatarayttajat