WSOY julkaisee kirjan Mikael Gabrielin ensimmäisestä Suomen kiertueesta

15.3.2017

Ensimmäiselle kiertueelle voi lähteä vain kerran. Ja kun lähtee, se kannattaa tehdä HIMMEESTI.

Suomen suurimpiin poptähtiin lukeutuva Mikael Gabriel on ollut myynti- ja kuuntelulistojen kärjessä jo pitkään ja keikkaillut ahkerasti. Varsinaista Suomen kiertuetta hän ei ollut tehnyt ennen vuotta 2017, jolloin näyttävästi toteutettu HIMMEE-kiertue alkoi täyttää saleja ja areenoja ympäri Suomen.

Helsingin jäähalliin 17.3.2017 huipentuvalla kiertueella Mikael Gabrielin mukana on kulkenut valokuvaaja Janita Autio. Yhdessä he ovat tallentaneet kiertueen arjen ja juhlan: loppuunmyytyjen salien pauhun, kovan työn ja lepopäivät keikkojen välissä, tapaamiset fanien kanssa sekä yön pimeinä tunteina kiertuebussissa heräävät mietteet. WSOY julkaisee kiertueen mukaan nimetyn HIMMEE-valokuvakirjan 18. heinäkuuta.

”HIMMEE-kiertue on yksi mun unelmien täyttymyksistä ja pelkäsin etukäteen, tuleeko kukaan paikalle. Se että pääsin esiintymään täysille saleille ympäri Suomea, oli jotain ihan käsittämätöntä. Otin Janitan mukaan rundille varmistamaan, että tästä jää mahdollisimman paljon muistoja, koska Janita on paras ikuistamaan hetkiä ja fiiliksiä. Olen tosi iloinen, että kaikki meidän hyvät ja myös huonot hetket saadaan nyt painettua kansien väliin”, Mikael Gabriel kuvailee.

”Tämä oli ensimmäinen kiertueeni ja ihan mieletön kokemus. Keikkabussissa tunnelma oli aina rento, vaikka keikkailu on rankkaa. Meidän ryhmä tuki hyvin toisiaan, ja Mikael oli mielettömän ystävällinen kaikille. Kiertueella näin, miten Mikael todella antaa faneilleen voimaa ja miten paljon hän vaikuttaa heidän elämäänsä. Moni tuli kertomaan Mikaelille, että ovat päässeet vaikeidenkin juttujen yli hänen musiikkinsa ansiosta. Sellaiset hetket jäivät mieleen, ja usein ajattelin, että olen onnekas, kun saan ikuistaa Mikaelin ja fanien pieniä mutta niin merkityksellisiä hetkiä”, Janita Autio kertoo.

Mikael Gabriel (s. 1990) julkaisi ensimmäisen levynsä 5 miljoonaa muuta vuonna 2009. Hänen neljäs pitkäsoittonsa Versus teki suomalaista musiikkihistoriaa vuonna 2015, kun sitä kuunneltiin yli 10 miljoonaa kertaa suoratoistopalveluissa ennen albumin julkaisua fyysisenä äänitteenä. Vuonna 2016 Mikael Gabriel näytteli elokuvissa Pahan kukat ja Bodom, osallistui Vain elämää -ohjelmaan ja palkittiin Vuoden miessolistina Emma-gaalassa. Vuonna 2017 menestys on jatkunut, ja Mikael Gabriel on ollut single- ja suoratoistolistojen ykkösenä.

Janita Autio (s. 1993) on noussut nopeasti yhdeksi Suomen suosituimmista valokuvaajista. Hän on kuvannut suomalaisia popmusiikin suuruuksia, muotikuvia, kansainvälistä katuelämää ja aikakauslehtikuvitusta.

Mikael Gabriel & Janita Autio: HIMMEE
Sidottu | 200 s. | Ilm. 18.7.2017

Mikael Gabrielin haastattelupyynnöt:
Manageri Peppi Puljujärvi
peppi.puljujarvi@livenation.fi | 045 1370 807

Lisätiedot kirjasta:
Kustannuspäällikkö Joni Strandberg
joni.strandberg@wsoy.fi | 010 5060 244

Arvostelukappaleet:
tiedotus@wsoy.fi