WSOY:n kirjasyksyn 2017 uutuudet

20.3.2017

Kotimainen kaunokirjallisuus

Syksyn kotimaisen kaunokirjallisuuden uutuuksia ovat sata itsenäisen Suomen vuotta summaava Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi, suuri kertomus kansakunnasta, joka loikkasi hetkessä suolta sushibaariin; yli kahdenkymmenen merkittävimmän suomalaisen nykykirjailijan antologia Toinen tuntematon, jossa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan naisista kirjoittavat muun muassa Katja Kettu, Tommi Kinnunen, Laura Gustafsson ja Sirpa Kähkönen; yhden Suomen rakennemuutoksen osuvimman kuvaajan Heikki Turusen evakkoeepoksen toinen osa Vinoristin kansa; Ilkka Remeksen vuonna 2014 alkaneen Horna-sarjan huipennus Vapauden risti; muun muassa Juice Leskisen ja Heikki Turusen elämäkerroista tunnetun Antti Heikkisen kolmas romaani Mummo, kunnianosoitus suomalaiselle naiselle; Jani Saxellin Tuomiopäivän karavaani, 1990-luvulta 2020-luvun Eurooppaan ja Venäjälle ulottuva vaihtoehtohistoriallinen romaani; Maria Mustrannan esikoisromaani Sokeita hetkiä, psykologinen tutkielma ihmisistä, jotka tekevät parhaansa mutta silti samalla pahaa; Marianna Kurton esikoisromaani Tristania, tarina kaipuusta ja 264 asukkaan tulivuorisaaresta keskellä Atlantin valtamerta; runoilijan ja kirjallisuuden tutkijan Katja Seudun runokokoelma Kuusilla mittaan aikaa ja Joonas Konstigin realityproosateos Vuosi herrasmiehenä.

Uutuuksien lisäksi WSOY julkaisee satavuotiaan Suomen juhlavuonna kaksitoista kotimaisen kaunokirjallisuuden klassikkoteosta juhlapainoksina, joihin kaksitoista maamme eturivin kuvataiteilijaa suunnittelee uudet kannet. Kevään ja kesän aikana julkaistaan seitsemän teosta, ja syksyllä viisi: elokuussa Sofi Oksasen Puhdistus, jonka kannen suunnittelee Anna Tuori; syyskuussa Väinö Linnan Tuntematon sotilas, jonka kannen suunnittelee Heikki Marila; lokakuussa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla 1–3, jonka kannen suunnittelee Henry Wuorila-Stenberg; marraskuussa Tove Janssonin Muumipappa ja meri, jonka kannen suunnittelee Karoliina Hellberg ja joulukuussa Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, jonka kannen suunnittelee Kuutti Lavonen. Jokaisesta klassikkoteoksesta otetaan 2 000 kappaleen rajoitettu painos myyntiin. Kirjoista ei ole vapaakappalejakelua.

Suomennettu kaunokirjallisuus

Suomennetun kaunokirjallisuuden uutuuksiin kuuluvat David Lagercrantzin yli kahdessakymmenessä maassa yhtä aikaa julkaistava Mies joka etsi varjoaan, Millennium-sarjan viides osa, jossa tapaamme jälleen Lisbeth Salanderin ja Mikael Blomkvistin; Dan Brownin niin ikään yli kahdessakymmenessä maassa yhtä aikaa julkaistava Alku, jossa symbologian professori Robert Langdon on ihmiskunnan perimmäisten kysymysten äärellä; Ken Follettin salajuonista ja vakoojista 1500-luvun Englannissa kertova Tulipatsas, itsenäinen jatko-osa bestsellereille Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua; Elena Ferranten varhainen mutta psykologisesti tarkkanäköinen romaani jätetyn naisen tunteista Hylkäämisen päivät; viime vuoden myydyimmän suomennetun dekkaristin Kristina Ohlssonin Fredrika Bergman -jännäri Syntitaakka; Ruotsin suosituimpiin dekkaristeihin lukeutuvan Viveca Stenin Sandhamnin murhat -sarjan Vallan varjoissa; yhden maailman arvostetuimman ja menestyneimmän jännityskirjailijan John Grishamin uutuus Ilmiantaja ja Audrey Carlanin nuoren naisen eroottisia seikkailuja kuukausi kuukaudelta seuraava suosittu Calendar Girl, josta julkaistaan e-kirja joka kuukausi sekä lokakuussa kolme viimeistä kuukautta kokoava painettua kirja.

Tietokirjallisuus

Syksyn tietokirjauutuuksia ovat Kai Häggmanin, Teemu Keskisarjan ja Markku Kuisman kirjoittama ja Jukka Kukkosen kuvatoimittama 1917 – Suomen ihmisten vuosi, tarina Suomen itsenäisyyden ensimmäisestä vuodesta aikalaisten silmin; Suomen suurimman poptähden Antti Tuiskun avoin elämäkerta, Antti Aron kirjoittama Antti Tapani; Vain elämää -ohjelmasta tunnetuksi nousseen Mikael Gabrielin ensimmäisen Suomen kiertueen tunnelmat sanoin ja Janita Aution kuvin kertova HIMMEE; Aki Linnanahteen kirjoittama Jere, Suomen kaikkien aikojen puhutuimman jääkiekkoilijan Jere Karalahden rosoinen tarina; Suomen tunnetuimpiin psykoterapeutteihin lukeutuvan Maaret Kallion uutuusteos Inhimillisiä kohtaamisia; tutkivien toimittajien Päivi Kerolan, Esa Koivurannan, Kati Pehkosen, Tuija Sorjasen ja Annina Vainion suomalaista koirabisnestä valottava Kaikenkarvainen kansa – Miten koirista tuli miljoonabisnes; tunnettujen eläinkouluttajien Tuire Kaimion ja Minna Tallbergin Kissan hyvä elämä; Hanna Hurtan täysipainoisen kasvisruuan opas Kasvis – Ruokakirja; Miia Pölläsen ensimmäinen suomalainen opaskirja bujoilusta, eli bullet journal -ilmiöstä, Bujoilun voima – Järjestä elämäsi ja saavuta unelmasi; Karita Sainion käsikirja kestävään elämäntapaan Hyvin eletty – Vastuullinen koti, ruoka, kauneus ja muoti; teräväsanaisuudestaan tunnettujen ajattelijoiden, kosmologi Kari Enqvistin ja kielitieteilijä Janne Saarikiven keskustelukirja kaikesta tärkeästä Ainoa mikä jää; kahden näkyvän yhteiskunnallisen keskustelijan Tommi Uschanovin ja Juhana Vartiaisen ajatuksia herättävä Keskusteluja taloudesta; Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän Hitlerin kopla – 20 natsi-Saksan johtajaa, joka kertoo minkälaisia ihmisiä Hitlerin uskolliset kätyrit olivat; Antto Terraksen Pilkkuun asti – Baarimikon muistelmat, omaelämäkerrallinen teos siitä, mitä tapahtuu, kun täydellinen amatööri pannaan johtamaan tanssiravintolaa; Jari Olavi Rantalan Tuntematon sotilas – Elokuvakirja, poikkeuksellinen matka Aku Louhimiehen ohjaaman elokuvan tekemiseen; emerituspiispa Eero Huovisen Parhain päin – Kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta; Astrid Lindgrenin ja Sara Schwardtin kirjekokoelma Kätken kirjeesi patjani alle, jossa Lindgren auttaa nuorta ihailijaansa selviytymään kasvukivuistaan; brittiläisen historioitsijan Simon Sebag Montefioren Romanovit – 1613–1918 ja Keri Smithin huiman suosion saavuttaneen tuhoamiskirjan värillinen jatko-osa Tuhoa tämä kirja – Väreissä.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus

Astrid Lindgrenin syntymän 110-vuotisjuhlan kunniaksi WSOY julkaisee Peppi Pitkätossu -kirjat Kristiina Rikmanin uusina suomennoksina. Ensimmäiset kaksi kirjaa, Ingrid Vang Nymanin kuvittamat Peppi Pitkätossu ja Peppi Pitkätossu astuu laivaan julkaistaan heinäkuussa 2017 ja kolmas kirja Peppi Pitkätossu Etelämerellä keväällä 2018. Lukemaan opettelevien Lukupalat-sarjassa julkaistaan syksyllä Paula Norosen ja kuvittaja Kati Närhin Yökoulu ja kauheat naapurit, Henna Helmen ja kuvittaja Reetta Niemensivun Bellan pentupoppoo sekä Tuutikki Tolosen ja kuvittaja Christel Rönnsin Auttamistoimisto Luna.

Muita syksyn lastenkirjoja ovat Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja kuvittaja Pasi Pitkäsen kuusiosaisen avaruusseikkailun huipentavat Kepler62 – Kirja viisi: Virus ja Kepler62 – Kirja kuusi: Salaisuus; keväällä uuden Harry Hole -dekkarinsa julkaisevan Jo Nesbøn ja kuvittaja Per Dybvigin lastenromaani Roald Dahlin hengessä Pelastaako tohtori Proktori joulun? sekä uusintapainoksena julkaistava ensimmäinen tohtori Proktori -kirja Tohtori Proktorin pierupulveri; Taru Viinikaisen ja kuvittaja Oili Kokkosen valloittavan uuden lastenkirjasarjan avaus Tiltu ja Lettu – Leikkimökin asukas; Jeff Kinneyn maailmanlaajuisen menestystarinan Neropatin päiväkirjan kahdestoista osa sekä tarinan, leikin ja luovuuden yhdistävä, syyskuussa julkaistavan LEGO Ninjago -elokuvan kuvitettu opas.

Muumien ystävien iloksi syksyllä julkaistaan Philip Ardaghin ja Frank Cottrell Boycen upea koko perheen tietokirja Tove Janssonin Muumilaakson maailma, joka kertoo kaiken niin muumeista kuin Tove Janssonista; ensimmäiset osat Pienen Muumikirjaston hahmokirjoista, Muumipeikko ja Pikku Myy sekä Janssonin Muumi-kuvituksella julkaistava Vauvakirja. Lisäksi Tove Janssonin kuvitusta nähdään J. R. R. Tolkien Hobitti eli Sinne ja takaisin -klassikon 80-vuotisjuhlalaitoksessa, joka julkaistaan alun perin 1960-luvulla Ruotsissa ilmestyneen Hobitin Jansson-kuvituksella ja sen syntyhistoriaa valottavalla esseellä varustettuna.

Nuortenkirjoista julkaistaan Anna Hallavan Valpuri Vaahteran maaginen korva ja David Levithanin ja John Greenin tarkkanäköinen ja röyhkeän hauska romaani Will Grayson, Will Grayson. Lisäksi syyskuussa julkaistaan WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön vuonna 2016 lanseeraaman Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun voittajaromaani.

Sarjakuvat

Sarjakuvan maailmaan pääsee syksyllä uppoutumaan JP Ahosen suositun Villimpi Pohjola -strippisarjakuvan alkupään parhaat tarinat yksiin kansiin laittavan Pelinavaus-albumin uusintapainoksen myötä.

Selaa katalogia Issuu-palvelussa

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Kaunokirjat ja asiaproosa:
Viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen
tuuli.leppanen@wsoy.fi, 040 5646 734

Tiedottaja Ari Elo
ari.elo@bonnierbooks.fi, 040 5460 235

Tietokirjat:
Tuottaja Mari Nieminen
mari.nieminen@bonnierbooks.fi, 050 5480 709

Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat:
Tuottaja Leena Salmio
leena.salmio@bonnierbooks.fi, 050 3663 882

Arvostelukappaleet:
tiedotus@wsoy.fi

Painokelpoiset kansi- ja kirjailijakuvat ovat ladattavissa WSOY:n verkkosivujen kuvapankista.